sunnuntai 3. toukokuuta 2020

Banaanikärpäsen kaikki mahdolliset mutaatiot eivät ole johtaneet evoluutioon

Banaanikärpäsen kaikki mahdolliset mutaatiot eivät ole johtaneet evoluutioon


Eliöistä ehkäpä eniten on tutkittu banaanikärpästä (hedelmäkärpänen, Drosophila melanogaster) viimeisen sadan vuoden aikana. Hyönteisen nopean lisääntymisen takia (naaras laskee jopa 100 munaa vuorokaudessa) se on erittäin sopiva kohde tieteelliselle tutkimukselle. Pienen kokonsa vuoksi se ei vaadi paljon ravintoa, joten tutkimus tällä pikkuisella kärpäsellä on varsin edullista.
 
Banaanikärpästä on viimeisen sadan vuoden aikana altistettu erilaisille mutaatioille niin paljon, että moni on jo sitä mieltä, että kaikki mahdollinen on kokeiltu. Mitä nämä mutaatiot ovat saaneet aikaan? Epämuodostumia, väärissä paikoissa kasvavia silmiä, lisäsiipiä, puuttuvia raajoja, värivaihtelua jne. On voitu havaita muuntelua lajityypin sisällä, mutta minkäänlaista evoluutiota ei ole havaittu, vaikka kaikki mahdolliset mutaatioyritykset on jo toteutettu. On jopa insertoitu kärpäsen genomiin uutta DNA-ainesta muista eliöistä ja tutkittu, syntyisikö banaanikärpäseen uusia rakenteita. Tulokset ovat evoluutioteorian kannalta olleet masentavia; banaanikärpänen pysyy banaanikärpäsenä tai siitä on saatu korkeintaan hieman heikompi versio banaanikärpäsestä.

Banaanikärpäsen tutkimus menee samaan sarjaan Lenskin 32 vuotta kestäneen bakteeritutkimuksen kanssa; ne molemmat todistavat tieteellisillä havainnoilla vahvistettuna, että evoluutiota ei tapahdu.

https://www.apologeticspress.org/apcontent.aspx?category=9&article=2501